NOVEL

Korkeaa jännitystä

Omassa portfoliossaan on kaksiteräinen miekka tunnustautua jonkin tietyn aihepiirin innokkaaksi kannattajaksi. “Tämä on se tyyppi joka piirtää lentokoneita” ei ole varsinkaan ammattilaiselle meriitti kuin yhdellä pienellä niche-markkinalla.

Niille jotka eivät ole tulleet ajatelleeksi, prosessi on ihan samankaltainen, oli työn aihe sitten mikä vaan. Ja ammattilaisen kuuluu innostua aiheesta kuin aiheesta kun palkka juoksee.

Haluaisin kyllä nähdä, että työni Suomen Sotilaan ja Suomen maanpuolustuskiltojen parissa johtui ehkä joistakin alla olevista. Suurin osa, toki, on tehty vain rakkaudesta aiheeseen. Tätä se Utin mersu teetti. Kiitti, Faija.

Ei löytynyt oikean mallista konetta Hyvinkään IT-museosta mutta Utin Mersut kyllä saalistivat mielellään myös P-39 Airacobria.

Näitä saa myös Suomen rintamilta. Taiteilija Petri Hiltunen, kuva Wikipedia.

Kuvassa esiintyviä “Utin Mersuja” lentävät ltms. Ilmari Juutilainen ja vänrikki Sakari Heiskanen (lähimpänä), joka on juuri saanut ilmavoittonsa Yak-5:stä. Alla virtaa vuoksi kohti Imatraa horisontissa ja meneillään ovat kesän 1944 suurtaistelut. (Photoshop-maalaus, käyttämättä jäänyt kirjan kansilehti)

Toisaalta ilmailuun kajahtaminen takaa sen, että mahdolliset kuva-aiheet ja tyylit ovat varsin monipuolisia, väheksymättä aiheen vakavaa luonnetta. Ylhäältä myötäpäivään: Saksalaisen suurkaupungin pommitus, Halifax-koneen lentäjä, selkeän viivan tyylillä tehty vanhempi kokeilu ja Halifaxin pommitähtääjä laitteidensa parissa. . Kaikki esimerkit on piirretty tussilla, skannattu ja väritetty Photoshopissa.

Yllä kokonainen sivu “modernilla” tyylillä(vas), sekä toinen kokeilu selkeän viivan (“Ligne claire” , “Brysselin koulukunta”)tapaan. Jälkimmäisen tunnetuin käyttäjä lienee belgian sarjakuvasuuruus Herge.

Alla oleva on tehty puhtaasti rakkaudesta aiheeseen. Wilde Sau -yöhävittäjä saa ilmavoiton. Huomaa myös “Iron Maiden” -kuutamo. Derek Riggs on yksi suurista, jos minulta kysytään.

Hei maailma.

Kimmo Tapio Markkanen. Joulukuun 1970 lapsi, x-sukupolven kovien katujen kasvatti.

Journalistiikasta ja kirjapainosta ponnistanut mainosgraafikko, web-yleismies ja pelisuunnitteilja. Opettaja. Digitaalinen taiteilija. Muusikko.

Ohjelmistojen lisäksi palettiin kuuluu kerronta (narratiivi, tekstuaalinen ja visuaalinen), symboliikka ja semiotiikka, kohderyhmäajattelu, UI ja UX -asiat, julkaiseminen sekä äänenkäsittely ja säveltäminen.


Show-off

3D-mallintaminen lienee jo vanhaa taikinaa, mutta PBR-materiaalit ja edistyksellinen renderointi lienevät kovassa huudossa piakkoin. Toki, peliteknologiaa kenties kehitettin pelikäyttöön:

Wobo, pikkuinen robotti. Alkuperäinen konsepti Larissa Saloranta

Tosin, se on vähän sama kuin televisiosta olisi saanut tulla vain amerikkalaisia poliisisarjoja. Archviz ja product viz tarjoavat paljon mahdollisuuksia uudenlaiseen markkinointiin ja tuotesuunnitteluun, varsinkin kun tarvitset jotain mitä ei valmiina ole. Tai jotain mitä ei ole enää.

Tyyppitalo n:o 4 vuodelta 1937. Blender ja Substance painter, Eevee-render. Proof of Concept. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo
Jalokahvi. Maya, Substance Painter.

Karvahattu

Kasteessa minut nimettiin ainakin metsän jumalan mukaan (kaikkien suvun miesten toinen nimi on Tapio) ja sukunimi liittyi joko silloiseen valuuttaan tai kuuluisaan pankkiryöstäjään. Arvatkaa vaan, miksi nuorta Markkasta kutsuttiin koko 1980-luvun ajan.

Jos taas haluaa kunnolla kaninkoloon ja tietää miksi “Kimmo” oli aikanaan suosittu nimi, kannattaa tutustua Eino Leinon runoon Kimmon kosto. En voi käsittää, miten tarinan sisältö liittyy (väitetysti) nimen suosioon…

Minä olen nimittäin ihan hyvätapainen ja sympaattinen.

Kontaktoidutaan!